Rahasta ei saa puhua vieläkään?

Rahasta ja taloudesta puhuminen on tärkeää siksi, että se vaikuttaa väistämättä meidän jokaisen elämään.

Tämän hetken poikkeustilassa on tärkeää ajatella taloutta. Yritysten kaatuminen ja työttömyys tuovat mukanaan lieveilmiöitä, joiden kokonaiskustannuksia on vielä mahdotonta laskea.

Siksi: suosi yrittäjää omien mahdollisuuksien mukaan.

Kaikenlainen yksilön jaarittelu taudin tarttuvuudesta on jaarittelua. Tuntuu siltä, että mielipiteiden ilmaisut ja muut ulostulot aiheesta vanhenevat ikävällä tavalla huomiseen mennessä, joten en anna suosituksia siitä, mihin sinun pitäisi mennä tai olla menemättä, jotta voit tukea yrittäjää.

Yrityksiä voi tukea myös poistumatta kotoa.

Tuohinaisen kolikot

Sinä maksat rahaa verojen muodossa yhteiseen hyvinvointiimme

Sinä käyt kaupassa. Sinä saat palkkaa. Käyt myös ehkä kampaajalla, kuntosalilla tai kahvilassa? (edit: kävit näissä paikoissa ennen koronaa).

Kaikki maksamasi palvelut tuottavat verorahaa.

Sinä maksat myös omasta palkastasi veroa.

Noilla maksamillasi rahoilla tehdään mahdolliseksi monta asiaa Suomessa. Niillä kustannetaan koulutus, terveydenhuolto ja monta muuta asiaa, joita me tarvitsemme. Me pääsemme lääkäriin tai vaikka fysioterapeutille pienellä rahalla (nykyään tosin pitkällä jonolla), verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

Meille se maksaminen on automaatio, jota ei edes ajatella.

Usealle meistä on myös automaatio, että pääsee terveyskeskukseen vuosimaksulla, jonka summa on omalla paikkakunnallani alle 50 euroa.

Kun rahasta on pakko alkaa puhua

Osa seuraamani some- ja uutisportaalien kirjoittajista arvelee nyt taloudesta huolta kantavien olevan kylmiä ihmisiä.

Miksi?

Eikö tämä tilanne vielä riitä siihen, että olisi aika miettiä taloutta?

Kirjoitin ihan ensimmäisenä kirjoituksenani tästä aiheesta, oman pienen lähipiirini kontekstissa: Miksi kaikki ympärilläni vaikenevat rahasta?

Rahasta voi olla vaikeaa puhua. Käsillä olevasta virustilanteesta kyllä puhutaan paljon.

Hakutuloksia ”korona” -sanalla löytyy googlesta 196 000 000 kpl.
Eilen luku oli vielä 171 000 000 kpl.

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla elektroniikka, google, haku, internet
Kuva: Pexels

Monenlaista informaatiota riittää, mutta miksi tuntuu, ettei talousvaikutuksista olla huolissaan enempää.

Meillä on kattava terveydenhuollon ammattilaisten reservi ja ymmärrys tarvittaviin toimenpiteisiin, mutta voisiko meillä olla myös talousasioihin perehtyneiden reservi?

Mitä tapahtuu, jos kukaan ei ajattele rahaa?

Jos kukaan ei nyt auta yrittäjiä, meidän yhteiseltä Suomelta häviää monta euroa.

Onneksi joku puhuu rahasta ja yrittää tehdä jotain.

Sadat suomalaiset yritysvaikuttajat ovat tehneet vetoomuksen hallitukselle yritysten auttamiseksi tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Jo hallituksen puolesta luvattujen pitempien maksuaikojen ja velkojen uudelleenjärjestelyn mahdollisuuden lisäksi vetoomuksessa toivotaan mm.:

Vetoamme hallitukseen, jotta se auttaa terveet suomalaiset yritykset epidemian yli osallistumalla aidosti kustannusten jakamiseen. Pyydämme hallitukselta selkeää vakuutusta siitä, että asia hoidetaan samaan tapaan kuin Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa ja Ranskassa – laittamalla kaikki peliin myös talouden puolesta.

Tämän lisäksi on tehty konkreettinen 10 kohdan lista erilaisista toivotuista toimenpiteistä. Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet mm. Alf Rehn, Jari Sarasvuo, Taru Tujunen.

Hyvä Te!

Aina kuuluu edetä ihmisten hyvinvointi ja terveys edellä. Tällä hetkellä päällä oleva tilanne on niin kokonaisvaltainen, että nyt keskitytään varmasti käyttämään kaikki saatavilla oleva tieto ja taito ihmisten parantamiseen, sekä terveenä ja turvassa pysymiseen.

Arvostan inhimillistä suhtautumista kaikkiin asioihin, ja olen itsekin eniten huolissani ihmiskohtaloista tämän maailmaamullistavan viruksen kanssa, mutta…

Humanisti talousintoilija tässä hei

Olen humanisti.

Asia on kuitenkin niin, että jos jokainen parturikampaaja, kahvilanpitäjä tai hieroja menettää euronsa seuraavan kahden kuukauden ajaksi, ei humanistikaan pysty pelastamaan maailmaa.

Me taloudesta jaarittelevat emme ajattele VAIN RAHAA.

Se on meinaan sillä tavalla, että jos kaikki suomalaiset lopettavat suuren osan kulutuksestaan (poislukien vessapaperi ja käsidesi) seuraavien kuukausien ajaksi, meidän suomestamme katoaa aika paljon.

Jotain Suomesta tulee katoamaan joka tapauksessa, mutta meillä kuluttajilla (ja hallituksen päätöksillä) on mahdollisuus pitää homma kasassa.

Yritysten kuoppaaminen ja työttömyys vähentävät valtion saamia euroja. Lieveilmiöiden hintaa ei kukaan osaa vielä edes aavistaa.

Tue yrittäjää omien mahdollisuuksien mukaan: osta lahjakortti, lupaa ostaa palvelu myöhemmin tai tarjoa yrittäjälle uutta keinoa myydä palvelunsa.

Lomautuslapun käteen saaneen on vaikea ajatella asiaa näin ja ymmärrän, ettei kaikilla ole mahdollisuutta jatkaa kuluttamista.

Te, joilla on mahdollisuus, tehkää niin.

Kuluttaja tekee paniikissa outoja päätöksiä

Muistatko tapani-myrskyn vuonna 2011 ja sen aiheuttamat pitkät sähkökatkot?

Meillä kotona oli tuolloin sähköt pois yli viisi vuorokautta yhteen menoon.

Muistan, kuinka tuttu kosmetologi kertoi ihmisten käyttäytyneen jo varattujen aikojen kanssa irrationaalisesti. Useat vakiokävijät olivat peruuttaneet aikansa sanoen: ”En minä nyt viitsi tulla, kun on nuo sähköt pois”.

Hoitolassa siis oli sähköt.

Antaako kriisi mahdollisuuden ajatella irrationaalisesti asioista?

En aloita kirjoittamaan kahvilakäynneistä tai eristyksistä. Tämän päivän tilanne ei ole huomisen tilanne, enkä kannusta ketään mihinkään liikkumiseen tai liikkumattomuuteen, ohjeistus tulee valtiolta tai THL:lta.

Koronan vaikutukset ovat vielä tuntemattomat – vain se on varmaa, että yrittäjä kärsii

Emme voi tietää, mitä tapahtuu taudin kanssa tänään, huomenna, saatika viikon kuluttua.

Jo yksin kuluneella viikolla on tapahtunut niin paljon, että tuntuu absurdilta ajatella edes ensi kesää.

Kenellä on vielä ensi kesänä työpaikka? Mitä rahastoillemme kuuluu? Onko Suomen terveydenhuolto ja sosiaaliala kriisissä?

Uutisten lukeminen saatta alkaa jo kohta ahdistaa ja epävarmuus kaikesta tulevasta voi saada mielen matalaksi. Kovin moni on somessa kertonut, että selviämme tästä. Kiitos tsempeistä ja samaa mieltä olen minäkin. Selviämiseen tarvitsemme inhimillistyyttä ja ymmärrystä, mutta myös kuluttamista – jokainen oman mahdollisuutensa mukaan.

Tuohinainen suosittelee: Tue pienyrittäjää. Osta lahjakortti kahvilaan, ravintolaan tai kampaamoon. Nämä yrittäjät tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen.