MIKÄ SE RAHASTO ON?

Termejä vasta-alkajalle



Tässä kirjoituksessa avaan termejä ja käsitteitä, joita sijoittavaksi haluava näkee ja kuulee. Kerron (vielä noviisille) sijoittajalle asioita, joihin on hyvä tutustua. Teksti sisältää hyödyllisiä linkkejä ihan vasta-alkajille tai alkamisesta haaveilijalle.

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla euro, hellä, käteinen, kolikot
Kuva: Pexels

Mitä kannattaa oppia ennen ensimmäisen rahasto-osuuden hankkimista

Kuka voi sijoittaa?

Kuka vain! Tilillä ei tarvitse olla tuhansia euroja odottamassa sijoitusta: kuukausittainen rahastosäästö onnistuu vaikka 10 eurolla kuussa. Oikein hyvään alkuun pääset 30€:lla kuussa.

Mihin muuhun saatat huomaamattasi laittaa 30 euroa kuussa? Vaikkapa: noutokahviin- tai ruokaan, after workiin, heräteostoksiin ruokakaupassa, salikorttiin (jota et käytä).

Itse olen käyttänyt aikoinani pullovesiin useita kymmeniä euroja kuussa. Kyllä, maassa, jossa puhdasta vettä tulee hanasta.

Termi: Sijoitusrahasto

Sijoitusrahasto on arvopapereista (osuuden tai oikeuden merkki asiakirjasta, osuuksista yhtiöihin tai optioista) koostuva rahasto.

Rahaston hoitaja (joskus hienolla nimellä salkunhoitaja) kerää rahastoon eri arvoja, esimerkiksi osakkeita tai korkoinstrumentteja.

Sinä saat rahastosta omistusosuuden ostamalla tietyllä summalla tätä rahastoa. Ostat rahastoa senhetkisellä hinnalla. Hinnat päivittyvät useimmiten kerran vuorokaudessa. Jos haluat lunastaa rahasi pois rahastosta, saat sen päivän hinnan mukaisen korvauksen osuutesi poismyynnistä.

Termi: hajautus


Ethän laita koko kuukausittaista sijoitussummaa vain yhteen rahastoon? Tärkeää sijoittamisessa on valita mahdollisimman monta (tietysti suhteessa sijoitussummaasi) kohdetta, joihin hajauttaa varat. Yleisimmin suositus on vähintään kolmeen eri rahastoon sijoittamisesta.

Näin varmistut varojesi hajauttamisesta – jos yksi valintasi syystä tai toisesta epäonnistuu, ovat muut vaihtoehdot vielä vireillä ja toivottavasti tuottamassa.

Korona-virus näytti aloittelevalle rahastosijoittajalle hurjan aaltoliikkeen rahastojen ja pörssien maailmassa.

Tällaisissa poikkeuksellisissa taloustilanteissa voi olla vaikeaa pitää ”pää kylmänä”, kun sijoituksista saattaa yhdessä päivässä sulaa useita kymmeniä tuhansia. Näin ei tosin käynyt minulla, koska olen juuri vasta aloittanut rahastosijoittamisen, mutta pienissä, satasienkin summissa, päivittäinen heilahtelu oli hurjaa katsottavaa.

Yksi idoleistani, Merja Mähkä, kertoi Ali Show:n podcastissa parhaita sijoitusneuvojaan. Hyvin tämänhetkiseen (Korona) tilanteeseen sopii: ”Älä myy”.

Merja oli lukenut äitiyslomallaan sijoituskonkari Seppo Saarion kirjaa ja bongasi tämän kuolemattoman sijoitusneuvon.

:Pidä pää kylmänä, vaikka maailma ympärillä kiehuu.

Testaa sijoittamisen rohkeusaste


Itselläni on kokemusta (vielä toistaiseksi) vain Nordnetin ja Osuuspankin riskitesteistä.

Ne tarjoavat sijoittamishalukkaille tuloksen, jonka avulla saat selville, mihin kohtaan rohkeus – varovaisuus-janalla sijoittamistyylisi osuu. Lyhyellä, 5-10 minuutin testillä saat myös suosituksia valmiista rahastoista sijoittamisen alkuun pääsemiseksi.

Tee myös sijoitussuunnitelma

Mieti, mitä varten sijoitat? Sijoitettavan rahasumman lisäksi, mieti, kuinka pitkään aiot sijoittaa? Haluatko mahdollisesti välillä nostaa varoja?

Näiden kysymysten vastaukset auttavat myös ohjautumaan oikeanlaisen rahaston valintaan.

Miten tuohinainen sijoittaa?

Tällä hetkellä sijoitan Osuuspankin ”varovaiseen” säästörahastoon. Sen lisäksi minulla on Nordnetissä arvo-osuustili ja siellä rahasto-omistukset kahdesta eri rahastosta. Toinen on ns. osakerahasto ja toinen ns. korkorahasto.

Kuten kaikki (tulevaisuuden) hyvät sijoittajat, olen suunnitellut sijoituksilleni jatkotoimenpiteitä. Osuuspankin rahasto on pitkäaikainen rahasto, johon ei ole ajatusta koskea. Annan sen elää omaa elämäänsä, enkä juurikaan seuraa sitä. Korona ei heilauttanut paljonkaan tuota säästörahastoa, joka on suunniteltu aika heilumattomaksi (joskin myöskin aika tuottamattomaksi).

Nordnetissä (ensimmäiset kokeiluni – olen pahoillani gurut, saatte nauraa, jos tämä on surkasti kokeiltu) sijoitan:

  • Evli Suomi pienyhtiöön: Tämä on Suomalaisiin pienyhtiöihin sijoittava osakerahasto. Riskiarvoksi määritelty 5/7.
  • Handelsbanken euro obligaatio: Tämä on ns. pitkän koron rahasto, jonka tavoitteena on ylittää pitkien eurokorkojen tuotto. Riskiarvoksi määritelty 3/7.

Valitsin nämä kaksi rahastoa mutun ja pienen neuvonnan perusteella. Halusin kaksi erityyppistä sijoituskohdetta, toisen osakerahaston ja toisen korkorahaston. Haaveena on saada kerättyä näistä kahdesta potti, joilla voin ostaa ensimmäiset ihan oikeat osakkeet.

Myöhemmissä kirjoituksissa tulen esittelemään ensimmäisiä pörssiosakkeen ostojani – stay tuned ja opi (tai, jos olet massikeisari – ohjeista minua: [email protected]).

Sijoitus on minulle uusi, mielenkiintoinen harrastus

Tämä blogi ei sisällä ammattilaisen osto- tai myyntisuosituksia. Muistathan, että jokainen rahankäyttäjä on vastuussa omista hankinnoistaan ja myynneistään. Kirjoitin sivuilleni myös vastuuvapauslausekkeen.

Otan sijoittamisen harrastuksena ja mielenkiintoisena ajanvietteenä. Tarkoitus on tietysti myös saada itselle lisää rahaa. Kuka vaan voi aloittaa, kuten kirjoitin tässä.

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla alkaa, alku, johtokunta, kuutiot
Kuva: Pexels

Tämän jutun luettuasi, Sinulle, aloittelemisesta haaveileva sijoittaja, jäi toivottavasti edes pieni muistijälki. Palaa tähän blogiin myös myöhemmin, niin näet miten sijoituksilleni kävi.

Tuohinainen suosittelee: Etsi tietoa sijoittamisesta. Tutustu erilaisiin sijoitustarinoihin. Tee esimerkiksi tämä Salkunrakentajan testi siitä, millainen sijoittaja Sinä olisit.