Blogi jää tauolle, koska unelmia on tavoiteltu ja löydetty

En tiedä onko tämä viimeinen kirjoitukseni blogiin, tuskin. Mutta blogikirjoittelu jää määrittelemättömälle tauolle.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen helmikuussa ja nyt teen jonkinlaisen tilinpäätöksen, mitä on tapahtunut.

Aloin kirjoittaa siksi, koska…

Kirjoittamisesta tuli minulle väylä pohtia omia unelmia. Halusin kirjoittaa jostain tietystä aiheesta. Suomalaisten rahakäyttäytyminen ja varsinkin outo ”pyhyys” rahan ympärillä mietitytti minua. Rahasta puhumattomuus oli ensimmäinen asia, josta kirjoitin. Pian aloin saada ideoita tämän aiheen ympärille, toki kirjoitukset koskivat välillä jotain aivan muutakin.

Ajattelin blogin auttavan minua urallani

Ehkä blogi auttoikin siinä mielessä, että sain väylän tuottaa tekstiä. Sain oppia ja ymmärtää, millaista tekstiä on vaivatonta tuottaa. Kokeilin julkaista tekstejäni some-kanavissa, että saisin myös ulkopuolisten kommentteja kirjoituksiini. Harvoin sain, mutta ne harvatkin kommentit olivat mieltälämmittäviä. Oli mahtavaa huomata, että joku oli oikeasti lukenut kirjoittamani tekstin.

Löysin kirjoittamisesta ainakin uran alun

Ei varmaankaan blogin vuoksi, mutta ahkeran kontaktoinnin ja yrityksen kautta, sain vihdoin kirjoitustöitä.

Olen vihdoin saanut tehdä sitä, mikä on minun omaa unelmaduuniani. Olen saanut tutustua tällä lyhyellä tekstintuotannon kokemuksellani mahtaviin ihmisiin mm. haastatteluiden ja muiden kontaktointien ansiosta.

Saamani apu on ollut aivan mielettömän upeaa ja kannustavaa.

Entä ne sijoitukseni, tuliko minusta Tuohinainen?

Blogini nimi Tuohinainen saattaa tuoda monenlaisia mielleyhtymiä vai mitä? Ehkä joku olettaa minun olevan jopa rikas rahallisesti?

Olen vaatimattomista lähtökohdista tullut nainen. Lapsena minulla oli lähes kaikki, mitä tarvitaan (taloudellisessa mielessä) hyviin lähtökohtiin. Ainut mikä puuttui, oli silloin tällöin mahdollisuus toteuttaa itseään rahaa vaativissa toimissa. Rakkautta ei puuttunut ja se on tärkeintä, mutta nyt puhunkin taloudellisesta puolesta.

Olen aina ollut henkinen Tuohinainen, rahan ja työurien ympärillä pyörivistä olettamuksista, salaisuuksista, kirjoittamattomista säännöistä ja muista outouksista kiinnostunut.

Kun aloitin blogini, minulla ei ollut yhtäkään euroa säästössä.

Nyt, n. 7 kuukautta myöhemmin minulla on säästössä / osakkeissa 1200 euroa. Vaikka tuo summa ei kuulosta (säästäväisten mielestä?) suurelta, se on alku. Alku, jota minulla ei ole koskaan ennen ollut. Tähän alkuun minut on siivittänyt säästämiseen perehtyminen ja hyvät neuvot.

Avaan raha-asioitani siksi, että muut kaltaiseni voisivat ymmärtää, että säästäminen on mahdollista kaikille.

Avaan unelmiani kirjoittamisesta siksi, että muut näkisivät, että unelmia saa ja pitää olla, ne pitää vain ensiksi löytää.

Kiitos kaikille lukijoille, palataan asiaan määrittelemättömän ajan kuluttua!

Minut saa edelleen kiinni sähköpostiosoitteesta: [email protected]

Kaikkea hyvää juuri SINULLE.