Blogi jää tauolle, koska unelmia on tavoiteltu ja löydetty

En tiedä onko tämä viimeinen kirjoitukseni blogiin, tuskin. Mutta blogikirjoittelu jää määrittelemättömälle tauolle.

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen helmikuussa ja nyt teen jonkinlaisen tilinpäätöksen, mitä on tapahtunut.

Aloin kirjoittaa siksi, koska…

Kirjoittamisesta tuli minulle väylä pohtia omia unelmia. Halusin kirjoittaa jostain tietystä aiheesta. Suomalaisten rahakäyttäytyminen ja varsinkin outo ”pyhyys” rahan ympärillä mietitytti minua. Rahasta puhumattomuus oli ensimmäinen asia, josta kirjoitin. Pian aloin saada ideoita tämän aiheen ympärille, toki kirjoitukset koskivat välillä jotain aivan muutakin.

Ajattelin blogin auttavan minua urallani

Ehkä blogi auttoikin siinä mielessä, että sain väylän tuottaa tekstiä. Sain oppia ja ymmärtää, millaista tekstiä on vaivatonta tuottaa. Kokeilin julkaista tekstejäni some-kanavissa, että saisin myös ulkopuolisten kommentteja kirjoituksiini. Harvoin sain, mutta ne harvatkin kommentit olivat mieltälämmittäviä. Oli mahtavaa huomata, että joku oli oikeasti lukenut kirjoittamani tekstin.

Löysin kirjoittamisesta ainakin uran alun

Ei varmaankaan blogin vuoksi, mutta ahkeran kontaktoinnin ja yrityksen kautta, sain vihdoin kirjoitustöitä.

Olen vihdoin saanut tehdä sitä, mikä on minun omaa unelmaduuniani. Olen saanut tutustua tällä lyhyellä tekstintuotannon kokemuksellani mahtaviin ihmisiin mm. haastatteluiden ja muiden kontaktointien ansiosta.

Saamani apu on ollut aivan mielettömän upeaa ja kannustavaa.

Entä ne sijoitukseni, tuliko minusta Tuohinainen?

Blogini nimi Tuohinainen saattaa tuoda monenlaisia mielleyhtymiä vai mitä? Ehkä joku olettaa minun olevan jopa rikas rahallisesti?

Olen vaatimattomista lähtökohdista tullut nainen. Lapsena minulla oli lähes kaikki, mitä tarvitaan (taloudellisessa mielessä) hyviin lähtökohtiin. Ainut mikä puuttui, oli silloin tällöin mahdollisuus toteuttaa itseään rahaa vaativissa toimissa. Rakkautta ei puuttunut ja se on tärkeintä, mutta nyt puhunkin taloudellisesta puolesta.

Olen aina ollut henkinen Tuohinainen, rahan ja työurien ympärillä pyörivistä olettamuksista, salaisuuksista, kirjoittamattomista säännöistä ja muista outouksista kiinnostunut.

Kun aloitin blogini, minulla ei ollut yhtäkään euroa säästössä.

Nyt, n. 7 kuukautta myöhemmin minulla on säästössä / osakkeissa 1200 euroa. Vaikka tuo summa ei kuulosta (säästäväisten mielestä?) suurelta, se on alku. Alku, jota minulla ei ole koskaan ennen ollut. Tähän alkuun minut on siivittänyt säästämiseen perehtyminen ja hyvät neuvot.

Avaan raha-asioitani siksi, että muut kaltaiseni voisivat ymmärtää, että säästäminen on mahdollista kaikille.

Avaan unelmiani kirjoittamisesta siksi, että muut näkisivät, että unelmia saa ja pitää olla, ne pitää vain ensiksi löytää.

Kiitos kaikille lukijoille, palataan asiaan määrittelemättömän ajan kuluttua!

Minut saa edelleen kiinni sähköpostiosoitteesta: [email protected]

Kaikkea hyvää juuri SINULLE.

Mainos muutti someen

Jos kuluttaja haluaa saada inspiraatiota uusien treenivaatteiden hankintaan,
avaako hän television ja odottelee urheiluvaatemainoksia?
Selaako hän lehtiarkistoaan etsien inspiraatiota aikakauslehtien mainoksista?

Luultavasti ei.

Yhä kasvava osa kuluttajista avaisi somekanavansa ja näkisi siellä seuraamansa personal trainerin tai muun vaikuttajan kaupallisen yhteistyön urheiluvaatejätin kanssa. Kuluttaja siirtyisi yhdellä tai kahdella klikkauksella urheiluvaatteita myyvään verkkokauppaan.

Koska lähes kaikki meistä ovat somessa, mainostajakin on muuttanut sinne.

Iltapäivälehden artikkeli kertoi 8.7.2020, että Janni Hussin JH Media Oy ja Sara Siepin Semihima Oy osakeyhtiöt tekevät huimia liikevaihtoja- ja voittoja. Osa näiden yhtiöiden tuloista muodostuu sanaparin kaupallinen yhteistyö ansiosta.

Termiin törmää väistämättä, jos vierailee esimerkiksi Hussin tai Siepin kaltaisten some-vaikuttajien instagram-tileillä.

Sanaparilta on melkein mahdotonta välttyä somessa, mutta kuuluupa tämä käsite nykyisin myös monen podcastin alkutervehdyksessä.

Kaupallinen yhteistyö on normi

Käsite kaupallinen yhteistyö on kuluttajille jo niin tuttu, että sitä osataan jopa vaatia:

Digitaalisen ja sosiaalisen median palveluyritys Innowisen tilaamassa ja Kantarin tekemässä tutkimuksessa todettiin vuonna 2019, että sosiaalisen median vaikuttajan kolmanneksi tärkein luotettavuuden mittari on yhteistyön selkeä merkintä.

Koska elämme älypuhelimiemme kautta, digiajassa, tekoälyn jahdatessa innovaatioitamme, mainostajan paras väylä tavoittaa kuluttajat on verkossa.

Mainonnassa kannattavan väylän valintaan vaikuttaa tietysti tuote, ja se, keitä sillä halutaan tavoittaa. Perinteisemmälläkin mainonnalla on toki näkijänsä: kansallisen mediatutkimuksen vuoden 2019 kyselyn mukaan 95% suomalaisista lukee tai katselee sanoma- ja aikakauslehtiä viikoittain jossain muodossa.

Kuitenkin kaikki mediat mukaan lukien, some-mainonta oli selvä voittaja mainonnan kasvua tutkittaessa. Sosiaalisessa mediassa tapahtuva mainonta kasvoi edellisen vuoden ensimmäiseen kvartaaliin verrattuna 24% vuonna 2020.

Verkossa tapahtuva mainonta vei koko mainonnan kakusta jopa 47%.

Sanoma- ja kaupunkilehtien mainonta laski 15% ja aikakauslehtien 6%.

Instagram-mainonnan tavoittavuus on meillä korkea, suomessa tilejä oli vuonna 2019 1,8 – 1,9 miljoonaa, ja määrä on jatkanut kasvuaan. Kun tähän lisätään Innowisen tieto siitä, että yli puolet instagramin suomalaisista käyttäjistä avaa sovelluksen useaan kertaan päivässä, mainostaja voi luottaa, että oikean vaikuttajan avulla yhteistyöt tulevat nähdyksi. Tällä käyttöasteella edes algoritmit tai verkon latausvirheet eivät tuo suurta lovea näkyvyyteen.

Instagramin käyttäjien keski-ikä nousee monen muun some-kanavan tapaan, tämä antaa siellä toteutettavalle mainonnalle aiempaa laajemman yleisön eri ikäryhmien joukossa.

Nykynuori ei pääse enää moneenkaan some-kanavaan sukulaisiaan pakoon: isoäidit ovat jo instagramissa, isät ja äidit ovat löytäneet TikTokin jo aikaa sitten.

On todettava, että verkkomme ja some-kanavamme keski-ikäistyvät.

Minne lapsemme pakenevat noloja vanhempiaan some-aikakauden jälkeen ja minne me seuraamme perässä?

Sitä emme vielä tiedä, mutta sinne on mainostajankin mentävä.

Lähteet

www.innowise.fi

www.mediaauditfinland.fi

www.kantar.fi/mediamainonta

www.iab.fi

Tuohinainen suosittelee: Mistä kanavista saat mainoksesi?

Tulevaisuuden työntekijä on tottunut muutoksiin

Maailmantalous ja sen heilahtelu. Pandemia. Digitalisaatio ja digiloikka. Määräaikaisuudet. Etätyö. Eläkeiän karkaaminen.

Nämä termit ovat tuttuja tänään ja huomenna lähes jokaisen suomalaisen työpaikalla. Jotkut termeistä ovat tutkittavissa ja ennustettavissa, siten myös jollain tapaa hallittavissa, toiset taas eivät.

Tämän päivän työmme voi sanoa olevan lähes jatkuvaa muutosta. Kun työelämä muuttuu vauhdilla, meidän on pysyttävä perässä.

Tulevaisuuden työntekijän tärkein ominaisuus on kyky muutokseen.

2020-luvun työelämä on erilainen, mihin monet vanhemmistamme ja isovanhemmistamme tottuivat. Vuosikymmenten takaisessa työelämän kaaressa opittiin ensiksi ammattitaito ja sitten mentiin töihin. Oltiin töissä ja työuran lopuksi jäätiin eläkkeelle muistamisten kera.

Enää ei ehditä ansaita kultakelloja

Harvassa ovat enää he, jotka tekevät vuosikymmenten mittaisia työuria saman työnantajan – tai ainakaan saman työtehtävän parissa. Tuskin moni sellaista enää odottaakaan.

Määräaikaisuus on monella alalla enemmän sääntö kuin poikkeus. Itsensä kouluttaminen, alanvaihto tai downshiftaaminen kuuluvat nykytyöläisen ansioluetteloon useammin kuin kultakello tai muut pyöreiden vuosien työansioista kertovat lahjat.

Jo pitkään työelämässä olleiden ja nyt työelämään astuvien ajatukset käytännöistä ja työn roolista omassa elämässä ovat osittain erilaisia. Nuoret työntekijät lanseeraavat tullessaan uusia käytäntöjä ja asenteita työpaikalle. Tästä tiedämme, että tulevaisuuden työntekijämme ovat itse osa muutosta.

Smile Henkilöstöpalvelujen vuonna 2019 teettämässä tutkimuksessa Nuoret ja keski-ikäiset työelämässä – Keltanokat ja kehäraakit todettiin, että vanhemmille työntekijöille työmoraali tarkoittaa nuhteettomuutta ja keskittymistä moitteettomaan työsuoritukseen.

Nuorten työmoraali taas tarkoittaa työn iloa ja työssä viihtymistä. Nuoret kommunikoivat työelämässä mieluiten some-kanavien kautta: vastaukset halutaan nyt, ei huomenna, kun taas vanhempi sukupolvi suosii sähköpostia työpaikan keskinäisessä keskustelussa.

Yhteneväiset mielipiteet varttuneella ja nuorella työntekijällä on kuitenkin useasta asiasta: palautetta toivotaan enemmän, joustoa työajoissa pidetään arvossa ja lyhyemmän työpäivän mahdollisuus pienemmillä tuloilla kiinnostaisi monia.

Tulevaisuus tuo töitä, joista emme ole vielä kuulleetkaan

Nyt työelämään astuvilla ja siellä hetken olleilla, työtehtävien vaihtuvuus, digiloikat ja ammatinvaihdokset ovat ja tulevat olemaan uusi normaali.

Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran Työelämä – katse vuoteen 2040-raportista kirjoitetun artikkelin mukaan teknologian kehitys on aina luonut uusia töitä ja ammatteja. Näiden tulevaisuuden töiden hahmottaminen on vaikeaa, kun taas häviäviä töitä pystymme listaamaan.

Tällä hetkellä elämme niin suuren loikan aikaa, että se vaatii lähes kaikilta yhteiskunnan tahoilta, päättäjistä työläisiin, suurta muutoskykyä.

Korona vei työelämäloikkaamme yllättävän ja ennalta-arvaamattoman harppauksen eteenpäin.

Opetusneuvos Ilpo Hanhijoki kertoi Opetushallituksen tiedotteessa 15.6.2020, että koronaviruksen aiheuttama kriisi näyttäisi nopeuttavan monia ennakoinnissa tunnistettuja ilmiöitä, joiden oletettiin toteutuvan vasta kymmenen vuoden kuluttua. Näitä ilmiöitä ovat mm. viestintäteknologia, verkkokaupan muutokset ja lukuisten palveluiden siirtyminen verkkoon.

Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin arvioi 15.7., että koronan vaikutus työelämään tulee näkymään tulevaisuuden etenemis- ja rekrytointimalleissa. Kun työntekijästä ei saada kokemusta sosiaalisella, kasvokkain käytävällä kommunikoinnilla, uralla eteneminen saattaa saada katkoksen.

Melin uskoo, että tulevaisuuden rekrytoinneissa rekrytointifirmojen- ja palvelujen käyttö lisääntyy ja testaamisen merkitys tulee lisääntymään.

Tulevaisuuden työelämä on iso kysymysmerkki

Emme voi tietää millainen työelämämme on kymmenen vuoden kuluttua, emmehän aavistaneet nykytilannettakaan: Olisimmeko uskoneet vuonna 2010, että keväällä 2020 suurin osa suomen opettajista etäopettaa oppilaitaan yli kahden kuukauden ajan? Olisimmeko uskoneet, että kommunikoimme työporukan kanssa whatsappilla tai että osa jumppaohjaajista vetää tuntejaan verkossa?

Työelämämme vuosi 2030 ei ole ennustettavissa. Varmaa on kuitenkin se, että se on erilainen kuin tämä vuosi.

Tulevaisuuden työntekijän tärkein ominaisuus on kyky muutokseen.

Tuohinainen suosittelee: Uskotko, että nykyinen työsi on olemassa vielä 10 tai 20 vuoden kuluttua siinä muodossa, missä nyt harjoitat sitä?

Tarjosin tätä blogikirjoitusta hieman eri muodossa artikkelina sanomalehdelle, joka ei halunnut sitä. Nyt julkaisen sen omalla tavallani, olisiko tämän voinut tehdä 20 vuotta sitten?

Nimimerkin takana uskallan olla oikea ihminen

Kirjoitan blogia ja ylläpidän twitter-tiliä nimimerkillä. En ole ainoa, joka toimii näin. Jokaisella syyt nimimerkin takaa kirjoitteluun ovat omat. Avaan tässä tekstissä pohdintaani nimimerkkeilystä.

Some-ahdistuksesta somen käyttäjäksi

Olen julkaissut jo aiemmin tekstin some-ahdistuksestani. Siinä avasin omaa suhdettani sosiaaliseen mediaan.

Omituinen (?) asenteeni sosiaaliseen mediaan alkoi vuosia sitten, kun suuresta osasta seuraamiani kanavia tai ihmisiä tuli keinotekoisia. Tuli filtterit, haasteet ja kaupalliset yhteistyöt.

Aitous oli monen profiilissa enää muisto.

Lisäksi some sai minut tuntemaan FOMO:a milloin mistäkin.

Minulla on käytössä henkilökohtaisia some-kanavia, joihin julkaisen erittäin harvoin postauksia. Tykkäilen ja seuraan joitakin ystäviä, tai julkisuudesta tuttuja, minua kiinnostavia henkilöitä.

Minulla on ollut myös twitter-tili omalla nimelläni, tuolloinkin uskalsin lähinnä tykkäillä ja joskus jopa re-tweetata jotain minua kiinnostavaa.

Kun palasin twitteriin nimimerkillä, olen saanut kanavasta paljon. Seuraan henkilöitä mahdollisimman laajalla skaalalla, koska olen ”ihmis-ihminen”, kuten luonnehdin profiilissanikin. Kiinnostun mahdottomasti ihmisten mielipiteistä ja ajatuksenjuoksusta.

Olen jopa opetellut julkaisemaan twiittejä silloin tällöin.

Nimimerkin takaa uskallan.

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla älypuhelin, apple, elektroniikka, facebook
Kuva: Pexels

Miksi piiloudun nimimerkin taakse?

Ajattelen jostain syystä usein, mitä seuraajani saavat julkaisuistani? Mitä arvoa heille toisi se, että julkaisen kesäisen kuvan jäätelöstä tai tapahtumasta, jossa olen?

Tiedän, olen varmasti marginaalissa ajatusteni kanssa. Some on nimensä mukaisesti Instagram (kuvia hetkistä), Snapchat, tapa kertoa juuri senhetkisestä tilanteesta nopeasti.

Minä en ole kovin hyvä ”snäppääjä”, hetkissä pohdiskelen, pilaanko jonkun feedin kertomalla omista asioistani.

Aluksi innostun aina jokaisesta somekanavasta, ja teenkin muutamia päivityksiä. Kun seuraajia on jo muutamia kymmeniä, alan taas himmata some-persoonaani.

Somessa tuomitaan

Olen saanut huomata twitterissä ja blogimaailmassa, että yksittäinen, joskus havainnoksi tai hauskaksi jutuksi tarkoitettu teksti saa kokonaan uuden muodon. Teksti saatetaan tuomita, ja paheksunta alkaa. Ruoditaan tekstin sävyä, tai sitä, kuka mahdollisesti loukkaantuu tekstistä. Seuraajat kaikkoavat ja blokit lentävät.

Ei mene viikkoa, etteikö joku henkilö saisi aikaan kohua sosiaalisessa mediassa. On se sitten kuva tai teksti, josta pahastutaan, julkaisija saa kokea pahastumisen nahoissaan.

Kun kirjoittaa nimimerkin takaa, kirjoittaa haarniskan takaa ja uskaltaa julkaista

Haarniskan takaa kirjoitteleva, hieman estoinen ihminen pystyy olemaan oma itsensä.

Kuulostaako oudolta? Ehkä, mutta nimimerkin takaa pystyy olemaan täysin oma itsensä. Mielipiteineen, ajatuksineen, epäonnistuneine kuvineen tai twiitteineen. Suojaukset ja filtterit voi jättää pois.

Jos kirjoittaisin tätä blogia omalla nimelläni, en pystyisi kirjoittamaan niitä asioita, joista haluan kirjoittaa.

Ei, en nytkään nimimerkilläni loukkaa ketään, levittele muiden salaisuuksia tai puhu kovin paljon tyhmyksiä. Minulla ei ole pahantahtoisuutta mitään tai ketään kohtaan.

Nyt saan nimimerkillä kuitenkin toteuttaa jonkinlaista täyttymystä, mitä en omalla nimellä tekisi.

Mitä pelkään omalla nimellä kirjoittamisessa?

Kuten äskeisestä saattoi ymmärtää, en kirjoita nytkään mitään sellaista, mitä en voisi julkaista oikealla nimelläni.

Mutta, kun kirjoitan vaikka vaan yksittäisen mielipiteen, joku saattaa tuomita.

Pelkään ehkä tuomitsemista.

Lisäksi pelkään, että jos nyt sattuisin kirjoittamaan ”politiikka on mätä”-tyyppisen tekstin, ja päättäisin esimerkiksi 15 vuoden kuluttua pyrkiä politiikkaan – tuo teksti kaivettaisiin esiin.

Pelkään ehkä seuraamuksia?

Omalla nimellä kirjoittajat – olette upeita!

Haluan onnitella kaikkia omalla nimellä ja kasvoilla kirjoittavia persoonia. Teitä on myös monia. Olette rohkeita ja toivon joskus saavani kaltaisenne kyvyt olla pelkäämättä tuomitsemista tai seuraamuksia.

Tuohinainen suosittelee: Some-ahdistuja tai kaltaiseni pelkuri: luo nimimerkki ja vapauta itsesi. En kannusta minkäänlaiseen öykkäröintiin tai muuhun epä-asialliseen käytökseen. Jos sinulla kuitenkin on ajatuksia tai mielipiteitä, jotka jostain syystä omalla nimellä kirjoitettuna eivät ole mahdollisia, kokeile nimimerkki-haarniskaa.

Käteinen raha on katoamassa

Meistä lähes kaikki käyttävät suurimmassa osassa ostoksiaan maksuvälineenä korttia. Useissa vierailemissani kaupoissa näkyi jo ennen pandemiaa info: ”Vain korttimaksu!”.

Epäilen, että korona loi yhden viimeisistä silauksista käteisen rahan unohtamiselle.

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla aito, amerikkalainen, arkkitehtuuri, autenttinen
Kuva: Pexels

Moni meistä on varmasti törmännyt tilanteeseen, jonka ei olisi kuvitellut vielä muutama vuosi sitten olevan mahdollista: käteinen raha ei välttämättä käy enää maksuvälineeksi.

Vaikka suomalaiset alkoivat käyttää pankkikorttia jo 70-luvulla , minulle on opetettu mm. Sinkkuelämää TV-sarjassa, että Gin & Tonic, musta väri ja käteinen raha eivät koskaan mene pois muodista.

Yritin maksaa maaliskuussa matkapuhelinliikkeessä pientä ostosta käteisellä rahalla. Se ei onnistunut. Silloin syy oli korona.

Toissa vuonna muistan varautuneeni kylämme pieniin joulumyyjäisiin käteisellä rahalla. Yllätys ostoksia tehdessä oli suuri: maksuvälineenä kävi vain pankkikortti.

Trendi on täysin päinvastainen mihin olemme tottuneet – ainakin minun ajatukseni on ollut, että KÄTEINEN KELPAA AINA.

Elämme pankkikortilla tai mobiilisovelluksilla

Maksan 95% ostoksistani pankkikortilla tai laskuina verkkopankissa. Nykyiseen maksukäyttäytymiseen olen kulkenut moninaisen matkan.

90-luvulla, ensimmäisessä kesätyöpaikassani sain ihan ensimmäisen palkkani kirjekuoressa, käteisenä. Muistan, että tuntui suurelta saavutukselta nähdä omalla työllä ansaitut setelit. Minulla oli rahaa.

Käytin rahoja shoppaillen turhuuksia, mutta aina ostosten jälkeen laskien jäljelle jäävät setelit ja kolikot.

Sain paria vuotta myöhemmin ensimmäisen pankkikorttini, noihin aikoihin nuorille suositun Visa Electron kortin. Tämä oli ensimmäinen askel muoviseen rahankäyttöön ja virtuaaliseen ostosten tekoon. Tuolloin tiliotteesta näki, kuinka paljon tilillä oli rahaa, ja sen mukaan tehtiin ostoksia.

Ensimmäiset laskuni maksoin vielä pankkien eteisissä sijainneilla automaateilla, johon syötettiin laskujen viivakoodit. Nostalgista.

Tuota aikaa rahanhoidon maailmassani seurasivat pankkikortti, nettipankki, verkkokaupat, osamaksujen yleistyminen, mobiilipankit ja mobiilisovellukset maksujen hoitoon.

Ennen niin tavallinen asia kuin käteinen raha, on nykyään pienen vaivan takana: pitää löytää pankkiautomaatti oman kulkureitin varrelta ja sitten raha pitää vielä muistaa nostaa.

Näkymätön raha voi olla ongelmallista

Kun rahaa ei enää ole fyysisesti olemassa, se kadottaa osan arvostaan.

Raha on nyt meille numeroita näytöillä ja näppäilyjä sovelluksissa. Kukaan ei laske viimeisiä seteleitä palkasta, nyt käytetään lähimaksua, ja jos rahat loppuvat, kaivetaan säästötiliä tai siirrytään luotolle.

Rahan saaminen lainaksi on myös liian helppoa.

Pikavippejä ei markkinoida pikavippeinä, vaan rahoitusmuotoina tai unelmien toteuttajina.

Tässä kulutusjuhlan ja pikavippiyritysten tarjousten ristiaallokossa tulee mietittyä, miten olen ikinä selvinnyt ottamatta ainuttakaan pikavippiä.

Iltapäivälehti kertoi toissa viikolla, miten nuori näyttelijä oli ajautunut taloudelliseen katastrofiin alle parikymppisenä osamaksujen vuoksi.

Vaatteita, puhelimia ja muuta juuri silloin niin tarpeellista sai ostettua vaivattomasti muutamalla klikkauksella, osamaksuna. Näyttelijä asui tuolloin vielä vanhempiensa luona, ilman töitä.

Kun ostosten laskut saapuivat, rahaa ei ollut.

Lopulta kasautuvat laskut jäivät avaamatta.

Samankaltaisia tarinoita on varmasti lähes jokaisen tiedossa.

Rahaa ei voi kuluttaa enempää, kuin sitä on, paitsi ehkä nyt, kovin helposti?

Ennen velkaantuminen tapahtui seteleitä vippaamalla, nyt muovirahan tarjoajia on (valitettavasti) enemmän.

Käytin tänään käteistä

Olin pienessä ulkoilmatapahtumassa, ja ostin syötävää. Ostokseni maksoivat neljä euroa. Ojensin myyjälle 10 euron setelin ja olin tyytyväinen, kun käteiseni kävi maksuvälineeksi.

En haikaile pelkän käteisen varassa elämiseen, mutta oli ilo huomata, että käteiselläkin voi kuluttaa.

Tuohinainen suosittelee: Muistele, milloin käytit käteistä rahaa viimeksi?

Rikkaus ja rakkaus

Kuka nai ylös- ja kuka alaspäin? Päädyitkö yhteen ihmisen kanssa, joka on taloudellisesti samanlaisista lähtökohdista, kuin sinä?

Älkää pöyristykö kirjoituksestani, Suomi on edelleen luokkayhteiskunta.

Luokkaretkeilyä rakkaudessa

Selasin radiokanavia autoillessani ja pysähdyin Yle Puheelle. Kuulin pätkän ohjelmasta, jossa haastateltiin psykoterapeutti Katriina Järvistä. Hän on kirjoittanut yhdessä Laura Kolben kanssa ”luokkaretkeilystä” kertovia kirjoja mm. Sopivia ja sopimattomia – Lempi, luokka ja suomalainen parisuhde.

Haastattelussa pohdittiin suomalaisten pariutumista luokkajakojen näkökulmasta.

Sivusin luokkayhteiskunta-aihetta jo huhtikuisessa tekstissäni Duunari tässä hei, jossa pohdin omaa luokkastatustani.

Järvisen haastattelu innoitti minut ajattelemaan omaa sekä tuttavien avo- ja avioliittoja. Mietin, kuka on nainut ylös- ja kuka alaspäin (pun intended).

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla asu, elegantti, hääpuku, häät
Kuva: Pexels

Paperiservetit

Järvisen haastattelija kertoi Yle Puheen ohjelmassa, että on itse ollut koko elämänsä jollain tavalla sokea luokkaeroille. Vasta silloin, kun jonkun ystävän luona oli lapsuudessa ollut PAPERISET servetit, hän huomasi, että tässä on jotain erilaista, kuin heidän omassa kodissaan.

Hänen äitinsä olisi näet pitänyt paperiservettejä brutaaleina, heillä kun käytettiin aina kankaisia servettejä.

Kuinka suojassa toimittaja onkaan saanut elää lapsena maailman eriarvoisuudelta, jos luokkayhteiskuntaerot näkyivät hänellä vasta servetti-casessa.

Minun lapsuudessani, sanotaan vaikka ala-asteellani, oli näkyvillä sellainen kirjo lapsia, että opimme hyvin nopeasti, miten erilaisista perheistä ponnistaisimme.

Oli likaisia lapsia, tupakansavuisia lapsia, heitä, joilla ei ollut varaa ehjiin vaatteisiin. Oli myös lapsia, jotka saivat kaiken mitä halusivat.

Ja sitten olimme me, jostain siltä väliltä.

Kenet viedään sunnuntailounaalle?

Järvinen kertoi Ylen ohjelmassa, että hän kelpasi yliopistoaikoina opiskelukavereilleen yhden illan seuraksi, mutta hän ei ollut sellainen tyttö, joka vietäisiin näytille porvariperheen pitkälle sunnuntailounaalle.

Veikkaan, että minuakaan ei olisi viety sunnuntailounaalle.

Vietiinkö sunnuntailounaalle ehkä tyttö, jolla on hieno sukunimi, aatelinen tai vähintään porvarillinen tausta, oikean merkkinen käsilaukku ja siveellinen käyttäytyminen?

Ensimmäinen poikaystäväni oli rikas

Minäkin sain kokeilla luokkaretkeilyä, heti ensimmäisessä seurustelusuhteessani.

Ensimmäinen poikaystäväni oli selkeästi ylempää luokkakastia kuin minä, mutta se ei meidän palavaa rakkauttamme koetellut millään lailla.

Ensimmäinen poikaystäväni oli maalaiskartanon poika. Veljeskatraan nuorin oli oppinut jo lapsena, että rahaa vain on aina olemassa, siitä ei sen enempää tarvinnut kantaa huolta.

Huomasin yläasteella, että poikaystävältäni pummattiin usein ja kaikkea. Röökiä, rahaa, limsaa, kaljaa. Hänellä oli aina niitä kaikkia.

Hänellä oli merkkivaatteita, joista en ollut kuullutkaan. Hieno puhelin ja suvulla hieno ja pitkä historiikki.

Hänellä oli tietysti myös mopo. Hienoin ja isoin tietokone, jota olin koskaan nähnyt.

Heidän talonsa oli vanha maalaistalo, jossa oli tietysti”sali”. Salissa ei oikein saanut olla, koska siellä oli kaikkea arvokasta. Heillä oli maita ja metsiä, autoja ja käteistä.

Tässä tulee paras kohta: Heidän kartanonsa keittiössä, kaapiston ylähyllyllä oli kirjekuori, joka oli täynnä seteleitä. Aina kun lähdimme poikaystäväni luota, hän kävi nappaamassa kirjekuoresta sopivaksi katsomansa määrän seteleitä omaan nahkaiseen lompakkoonsa.

Katsoin tätä rutiininomaista toimitusta ensimmäisellä kerralla suu auki. Poikaystäväni nappasi jakkaran, kiipesi tasolle, avasi kaapinoven ja otti ylähyllyltä kylmän viileästi tukon rahaa.

Äitini ja isäni vitsailivat tuolloin sukulaisilleni, että meidän tyttö on nyt löytänyt ison talon pojan.

Äitini palveli meitä ”hienoilla” iltapaloilla, koska hienon perheen poika oli tullut vaatimattomaan perheeseemme. Silloin kun poikaystäväni tuli kylään, ostettiin erikoisia patonkeja ja kalliimpia kinkkuja, sekä donitseja.

Suhteemme päättyi, kun hän siirtyi lukioon, ja minä jäin vuoutta nuorempana yläasteelle. Se oli ilmeisesti liian suuri ero välillämme. Emme siis kaatuneet kastieroihimme.

Menin naimisiin duunarin kanssa

Päädyin pitkien ja mutkaisten teiden kautta naimisiin miehen kanssa, joka on samanoloisista lähtökohdista kuin minä.

Tuntuu, että raha on ja on ollut perheissämme vähän jotain pelottavan kunnioitettavaa.

Yhteisiä, hassuja teesejä perheistämme: Ulkomailla käynti on vähän pröystäilyä ja ”eihän meillä sellaiseen ole varaa” kuuluu useasti edelleen. Insinööri on hienoin titteli, joka tiedetään ja vain rikkailla on uusia autoja.

Ylös- tai alaspäin luokkayhteiskunnassa, kaikki on hyvää oppia

Yksi tuttavani kasvoi yksinhuoltajaäidin kanssa. Raha oli tiukassa, eikä yliopistoista puhuttukaan. Perusturvallisuus järkkyi monen asian johdosta. Henkisiä ja fyysisiä arpia on korjailtu tai peitetty vuosien saatossa.

Nainen elää nykyään porvarillisessa onnenkuplassa, volvon ja kultaisen noutajan kiiltäessä omakotitalon pihalla.

Hän nimittäin löysi miehen, jonka kanssa omat unelmat oli helppo löytää ja toteuttaa. Ei ehkä siksi, että miehellä oli rahaa, vaan siksi, että mies on elänyt turvallisen elämän, jossa myös taloudelliset asiat ovat olleet kunnossa. Mies on osannut kannustaa, antanut turvaa, oikeita neuvoja ja opettanut luottamuksen elämään.

Luokkanousut- ja laskut parisuhteiden muodossa ovat mielenkiintoisia ja kontrastisimmat suhteet opettavat osapuolilleen paljon.

Puheen ohjelmassa mietittiin myös: kuuluuko ylä- ja keskiluokkaiseen elämään ns. onnen oletus? Jos onnea ei löydykään, vaikka kaikkea on, onko onnea sitten pakko vaikka näytellä?

Raha ei tuo onnea, eikä sillä varsinkaan saa rakkautta.

Tuohinainen suosittelee: Osta servetit. Kankaiset tai paperiset.

Edullinen kesäloma

Ilmaista hupia
Maailman kaunein saaristomme
Leikkikentältäkin voi ihailla veneitä
Doggo pääsi pulahtamaan
Kesän tähän asti lämpimin päivä oli hyvä viettää tuulisella saarella
Oma hetki

Kesälomaviikkoni oli täydellinen sekä edullinen

Edellinen viikko helli minua lomalla, lämmöllä ja hyvällä mielellä, kuten kuvista näkyy.

Kesälomaviikkoni oli myös suhteellisen edullinen. Vietimme kaksi yötä läheisen kaupungin hotellissa. Muutoin pysyttelimme lähimaastoissa.

Yöpymisten hinnaksi hotellissa tuli aamiaisineen n. 300 euroa. Edellisenä kesänä olimme ulkomailla viikon, siksi rohkenen kuvailla lomaamme edulliseksi.

Maaseudulla, saaristossa, jossa asumme, on tarjolla monenlaista ilmaista elämystä ja aktiviteettia lomalaisille, tämä mielipide lapsiperheen näkökulmasta. Me teimme seuraavia ilmaiseksi tai pienellä rahalla:

ILMAISTA:

  • Uiminen
  • metsässä retkeily
  • veneiden ihailu satamissa
  • lossi-ajelu
  • kukkien keräys
  • pyöräily
  • ystävien tapaaminen
  • päivälepo pihakeinussa

PIENELLÄ RAHALLA:

  • Kesäkahvilassa käynti
  • saippuakuplien puhallus
  • grillaus
  • jäätelöautolla vierailu
  • lehden (paperisen tai digin) osto ja siihen rauhassa syventyminen

Aktivitieettien määrä ja laatu ovat tietysti hyvin paikkasidonnaisia: kaupunkilaiset saattavat keksiä kaikenlaista muuta puuhaa, jota tässä ei vielä mainittu?

Mitä ilmaista tai pienellä rahalla tehtyä aktiviteettia sinun kesääsi kuuluu?

Tuohinainen suosittelee: Tee kesälomallasi retki jonnekin, missä et ole koskaan ennen käynyt.

Pysyvän onnellisuuden avain on kiitollisuus

Tähän tekstiin minut inspiroi hiljattain kuuntelemani äänikirja, Vappu Pimiän ja Johanna Huhtamäen kirjoittama Valon antajat.

Kirjassa kerrotaan kiitollisuuden taiasta, ja uskotaan, että kiitollisuus tuo mukanaan myös menestyksen- mitä se sitten kenellekin tarkoittaa.

Ilmainen kuvapankkikuva tunnisteilla auringonsäteet, aurinko, HD-taustakuva, kasvikunta
Kuva: Pexels

Count your blessings?

Ihmettelin nuorempana ”count your blessings”-fraasia.

Laske siunauksesi vai?

Käsitin lauseen joksikin uskonnolliseksi asiaksi.

Itse asiassa, kiitollisuus on uskon asia. Ei uskonnon, mutta uskon. Jos löydät kiitollisuuden ja alat uskoa omiin kiitollisuuden aiheisiisi, tulet varmasti onnellisemmaksi kuin ilman kiitollisuuden löytämistä.

Count your blessings tarkoittaa siis tietysti sitä, että olet kiitollinen kaikesta hyvästä elämässäsi, sulkeaksesi pois onnetonta oloa.

Hedoninen oravanpyörä

Vapun ja Johannan kirjassa nimettiin termi hedoninen adaptaatio.

Tajusin käsitteen auetessa, että olen sivunnut tätä aihetta kirjoituksessani: Millaisen elintason olet luonut itsellesi?

Tuossa yhdessä maaliskuun postauksessani pohdin sitä, miksi meidän on aina saatava vähän lisää ja vähän parempaa?

Vastaus voisi olla: hedoninen oravanpyörä.

Hedoninen oravanpyörä on wikipedian artikkelin mukaan:

ihmisillä havaittu taipumus palata nopeasti suhteellisen vakaaseen onnellisuuden tasoon huolimatta merkittävistä positiivisista tai negatiivista tapahtumista tai elämän muutoksista. Tämän teorian mukaan henkilön vaurastuessa myös odotukset ja toiveet kasvavat samanaikaisesti, mikä ei johda pysyvään onnellisuuteen. ”

Hyvin yksinkertaistettu esimerkki materialistisella puolella hedonisesta adaptaatiosta: ostat joka kerta hieman paremman puhelimen, et suinkaan yleensä vanhempaa / käytetympää / käyttöliittymältään köyhempää puhelinta?

Olet tottunut käyttämään puhelimessasi kameraa, sovelluksia ja pikaviestipalveluita. Nehän ovat jo normi usealle meistä suomalaisista puhelimen käyttäjistä.

Aivan, mutta osaatko arvostaa edelleen noita normeja?

Jos joku olisi 20 vuotta sitten kertonut, että saat katsottua puhelimellasi minkä tahansa elokuvan Netflixistä kuukausihinnalla, et olisi varmaan uskonut? Olisit ollut aivan riemuissasi asiasta ja kertonut siitä kaikille tutuillesi?

En tarkoita, että onnellisuus löytyy olemalla kiitollinen Netflixistä. Tämä oli vain esimerkki siitä, että hedoninen oravanpyörä saa meidät mahdollisesti haluamaan jotain vielä ihmeellisempää innovaatiota.

Kiitollisuus katoaa joskus liian nopeasti

Aina kun elämässäsi tapahtuu jotain todella ihanaa ja merkittävää, kuinka kauan muistelet tätä ja koet onnea siitä?

Tuntuuko viimekesän yksi täydellinen ilta vieläkin pökerryttävän onnelisena muistoissasi, vai onko se vain tapahtuma elämänjanallasi?

Entä kiitätkö siitä, että saat herätä aamuisin Suomessa, katto pääsi päällä, ruokaa jääkaapissa?

Älä soimaa itseäsi, ei joka asiasta voi muistaa kiittää, eikä tarvitsekaan. Kiitollisuus vain katoaa ja samalla onnen häivähdykset muuttuvat vain tapahtumiksi elämäsi varrella.

Kari Ketonen kertoi Epäonnistumisten CV-podcastissa, että onnellisuus suomalaisen elokuva-alan merkittävimmästä (?) tunnustuksesta, Jussi-patsaasta kesti n. 1,5 päivää.

Aloin pitää kiitollisuuspäiväkirjaa

Kyllä, minä lasken blessingsejani nykyään päivittäin ja se tuo valtavasti onnea.

Kun katson elämänjanaani taaksepäin, huomaan, että todella moni unelma on toteutunut. Silloin myös palautan mieleeni, miten kovasti halusin näitä nyt saavutettuja unelmia.

Vaikka minulla on jälleen unelmia, se ei vähennä jo saavutettujen asioiden merkittävyyttä lainkaan. Muistelen nuorempaa itseäni ja sen ajan unelmia. Kiitän nyt siitä, mitä olen jo saanut.

Kiitän myös virheistäni. Kiitän niistä siksi, että ne ovat opettaneet minulle paljon itsestäni ja siitä, miten keskeneräinen olin ja olen edelleen.

Jokaisena päivänä voi löytää kiitollisuuden aiheita.

Toki joinain päivinä mieli voi olla niin maassa tai asiat niin mönkään menneitä, ettei tee mieli kiitellä.

Mutta, viimeistään seuraavana päivänä (tai kolmen päivän kuluttua) voi löytää uusia kiitollisuuden aiheita.

Tuohinainen suosittelee: Ala pitää kiitollisuuspäiväkirjaa.

OODI EPÄONNISTUJILLE!

Tähän kirjoitukseen minua inspiroi Yle Areenan podcast Epäonnistumisten CV.

Podcastissa taiteilija ja kirjailija Raisa Omaheimo tapaa tunnettuja henkilöitä ja haastattelee heitä koulu-ja työelämän epäonnistumisista.

Tämän podcastin idea on napattu alunperin tutkija Melanie Stefanilta.

Moka on lahja

Me kaikki epäonnistumme ammatillisessa elämässä. Vai onko olemassa joku, joka ei ole epäonnistunut? Ilmoittauduthan minulle!

Mokat pitää ottaa pieninä lahjoina tulevaisuuteen. Mokista saa ja pitää oppia (joskus niitä voi myös vain hävetä).

Hyvin epäonnistunut valokuva

Kaikki mokaavat

Kuuntelin eräänä unettomana yönä (kyllä, olen siis myös epäonnistunut nukkujana) useita jaksoja Epäonnistumisten CV-podcastista.

Haastattelut olivat hykerryttävän hauskoja, kirpaisevan rehellisiä ja ilahduttavia tarinoita tunnettujen ihmisten epäonnistumisista.

Jaksoissa haastateltavista paljastui yleisellä mittapuulla ”häpeällisiä” asioita, mokia.

  • Toimittaja Laura Friman oli kirjoittanut lehteen Viron olevan Suomen itä-naapuri
  • yrittäjä, juontaja ja Helsingin kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi on aina myöhässä
  • koomikko Eeva Vekki pissasi housuun juuri ennen lavalle menoa

Nämä mokat tekevät julkisuuden henkilöistä lähestyttävämpiä ja ihmismäisempiä.

Myös podcastin toimittanut Omaheimo kertoi omista epäonnistumisistaan.

Miten halusin kiemurrella, kun eläydyin Omaheimon pieleen menneeseen työhaastattelutilanteeseen: hän oli heittänyt vitsin vanhuksista, jota kukaan haastateltavista ei ymmärtänyt.

Sarjassa kerrotaan myös knoppitietoa suurista, ehkä vähemmän tunnetuista mokista.

Pinaatti tunnetaan hyvänä raudanlähteenä, eikö vaan.

Tiedätkö mistä tämä luulo on saanut alkunsa? TIEDEMIEHEN PILKKUVIRHEESTÄ!
(mm. cashew-pähkinät, seesaminsiemenet ja lehtikaali sisältävät kaikki rautaa enemmän kuin pinaatti, mutta en ole nähnyt Kippari-Kallen syövän niitä voimien saamiseksi
)?

Minun isoimmat mokani koulun ja työn suhteen

Koska en halua kirjoittaa vain muiden mokista, ole hyvä: kiemurtele myötähäpeästä ja naura

  • Ala-asteella lunttasin luokkatoverilta lintuvisassa, enkä edelleenkään tunnista lintuja
  • en saanut ajokorttia ensimmäisessä inssi-ajossa, koska ajoin yksisuuntaista katua väärään suuntaan. Toisella yrityskerralla yritin lähteä ajokoepaikan pihasta pitkän tovin käsijarru päällä liikkeelle
  • en mennyt lukioon, koska kapinoin isälleni sinne menemättömyydellä. Opinto-ohjaaja, suku ja ystävät maanittelivat, mutta pitäydyin päätöksessäni. Tämä on yksi mokistani, jota olen ihan oikeasti katunut
  • luulin olevani hyvä koulussa, mutta ammattikorkeakoulussa huomasin, että minun ei vain koskaan ollut tarvinnut opiskella. Opin aiemmin kaiken kuunnellen ja tunteja seuraten, mutta kun jotain piti oikeasti opiskella, totesi olevani ysin tytön sijasta kutosen tyttö (koomikko Eeva Vekki kertoi samantyyppisen kokemuksen Epäonnistumisen CV-jaksossa)
  • minun piti kerran n. 22-vuotiaana laskea 10% summasta pois. Tuolloin merkonomi-tutkinnolla työpaikan saaneena minun piti soittaa apua tähän laskutoimitukseen

Ota epäonnistuminen lahjana

Vaikka epäonnistut elämäsi varrella monessa asiassa, voitko nauraa näille tapahtumille jälkeenpäin? Uskon, että useimmille voit.

Vaikket voisi nauraa, ainakin voit oppia, eikö vaan? Kipeimmät mokat saattavat tuntua vielä pitkään, mutta ne kuuluvat meidän kaikkien elämään.

Juhlista omia ja muiden mokia! Niistä opitaan ja jotkut mokat on tarkoitettu jaettaviksi.

Tuohinainen suosittelee: kuuntele Epäonnistumisten CV

Minulla ei ole yhtään ylimääräistä rahaa, joten aloitin sijoittamisen

Miksi rahan sijoittamisen aloittaminen on hankalaa? Koska ikinä ei ole hyvä hetki.
Lue kertomukseni siitä, kun aloitin säästämisen taloudellisesti huonoimmassa elämänvaiheessa.

Elän luultavasti elämäni kalleinta aikaa.

Rahanmeno on villiä: minulla on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta, vanha ja remontoitava talo. Kaksi pakollista autoa. Kotieläimet. Heräteostoksiin taipuva kaupassakäyntitapa.

Saan rahaa tilille 1800 – 2100 euroa kuukaudessa. Mihin se menee?

  • päivähoitomaksu, reilut 400€ kuukaudessa
  • puhelin, lehdet, autoon liittyvät kulut 200€ kuukaudessa
  • asuntolaina 600€ kuukaudessa
  • eläintenhoito n. 50€ kuukaudessa
  • ruoka ja muut taloustavarat 350€ kuukaudessa (toinen puolisko ostaa myös näitä)
  • sijoitukset 75€ kuukaudessa
  • kosmetiikka, omat ja lasten parturit, mahdolliset tavara- ja vaatehankinnat 100€ kuukaudessa
  • tästä listasta puuttuu vielä sähkö, vesi, jätehuolto yms. jotka toinen aikuinen hoitaa.

Tällä laskukaavalla ymmärrät, ettei ylimääräistä rahaa jää.

Näihin menoihin ei ole sisällytetty vielä ns. yllätysmomentteja: eläinlääkärikuluja, pesukoneen hajoamisia, syntymäpäivälahjoja tai kutsujen järjestämisiä, satunnaisia ravintolasyömisiä, uusia turvaistuimia tai auton hajoamisia.

Oliko järkevää aloittaa sijoittaminen näinä vuosina? Oli, koska se on aloitettava kuitenkin.

Kuukausittainen kuittikirjanpito voi avata silmät omalle rahanmenolle.

Ylen tämänviikkoisen artikkelin mukaan suomalaisen kuukausisäästäjän keskimääräinen säästösumma on 300 euroa.

Summa kuulostaa suurelta asuntovelallisen perheenäidin korviin.

Tuleehan minullekin vielä se päivä, kun saan sijoittaa 300€ kuukaudessa? Sitä ei varmaan kukaan pysty ennustamaan, mutta matka on aloitettu.

Voit säästää rahaa luomasi elintason mukaan

Yksinkertaista: mitä korkeammat kuukausittaiset menosi ovat, sitä pienempi on säästöön menevä summa.

Kirjoitin aiemmin siitä, miten luomme itsellemme kalliin elintason. Tietenkin, menot ovat sen tulosta, millaisen elämän olet luonut itsellesi.

Aloitin sijoittamisen helmikuussa ja tämä on pisin aika 34-vuotisen elämäni varrella, jolloin en ole koskenut jo säästössä oleviin varoihin.

Tuottoa säästöistä ei tietenkään ole kertynyt koronan takia. Muutenkaan näin pienillä sijoituksilla ei saada vielä huimaa tuottoa, mutta kuten tiedämme, aika on sijoittajan paras ystävä.

Te kokeneemmat ja elämää nähneet rahankäyttäjät, onhan tämä kallein vaiheeni elämässä?

Tuohinainen suosittelee: Säästätkö sinä huolimatta taloudellisesta tilanteestasi?